*

Kaksi kuoli junissa viime vuonna – olisiko paremmasta varustuksesta ollut apua?

VR:n tietojen mukaan viime vuonna junissa kuoli kaksi ihmistä. Molempia henkilöitä oli yritetty elvyttää tuloksetta.

Sydänpysähdyksen hoidossa käytetään puoliautomaattista defibrillaattoria (AED). On arvioitu, että ilman defibrillaattorin sähköimpulssia potilaan mahdollisuus selvitä sydänpysähdyksestä heikkenee yleensä noin kymmenellä prosentilla joka minuutti. Puoliautomaattinen defibrillaattori on laite, jolla maallikkokin (esimerkiksi koulutuksen saanut konduktööri) pystyy antamaan hoitoa sydänpysähdyksessä olevalle potilaalle. Nykyään AED-laitteita löytyy julkisilta paikoita, mm. kauppakeskuksista ja lentokoneista. VR:n tietojen mukaan puoliautomaattiset defibrillaattorit eivät kuulu junien varustukseen.

Juna on hyvin yleinen matkustusväline Suomessa. Vaikka äkilliset sydänpysähdykset ovat junissa harvinaisia, on tärkeää, että apu on hätätilanteessa heti saatavissa. Jos juna on kaukana seuraavasta asemasta, voi hätätapauksessa kulua paljon aikaa pelastushenkilökunnan saapumiseen, jonka jälkeen defibrillaattorin sähköimpulssi on usein hyödytön. Hoito on siis annettava mahdollisuuksien mukaan välittömästi.

Tutkimuksessa on osoitettu, että todennäköisyys selvitä sydänpysähdyksestä on moninkertainen, jos sydänrytmi on kammiovärinä, tapahtumapaikalla on käytettävissä AED-laite ja sitä käytetään välittömästi. Tällaisessa tapauksessa jopa yli 50 % potilaista kotiutuu tapahtuman jälkeen sairaalasta.

Mielestäni VR:n olisi syytä ottaa AED-laitteet käyttöön kaikissa junissaan. Investoinnit olisivat suhteellisen pienet, sillä laitteen kappalehinta on noin 1000 euroa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Toimituksen poiminnat