*

Pelastusoperaatioiden vuoksi enemmän hukkuneita Välimerellä?

  • Pelastusoperaatioiden vuoksi enemmän hukkuneita Välimerellä?

Viime vuosina on toteutettu laajoja pelastusoperaatioita Välimerellä. Salakuljettajien avulla Eurooppaan siirtyviä siirtolaisia on pyritty pelastamaan kuolemalta.

Tuoreet tilastot osoittavat, että operaatiot ovat epäonnistuneet päätavoitteissaan, koska pelastustoimien alkamisen jälkeen selvästi aikaisempaa enemmän siirtolaisia on kuollut Välimerellä. Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön kertomien tietojen mukaan vuonna 2012 kuoli 500 siirtolaista ja vuonna 2013 700 siirtolaista matkalla Eurooppaan. Sen sijaan varsinaisten pelastusoperaatioiden alkamisen jälkeen vuonna 2014 kuoli 3279 ja tämän vuoden elokuuhun mennessä on kuollut jopa 3250 siirtolaista salakuljetusten yhteydessä Välimerellä.

Pelastusoperaatiot sekä monissa Euroopan maissa vain väljästi toteutetut karkotukset ovat lisänneet myös elintasopakolaisten houkutusta hakeutua vaarallisia reittejä pitkin Eurooppaan. Salakuljettajat ja salakuljetetut tietävät, että jo muutaman kymmenen merimailin päässä, esimerkiksi Libyan rannikosta, alkaa alue, johon Euroopan unionin pelastusoperaatiot ulottuvat. Salakuljettaminen Eurooppaan on nykyään entistä helpompaa.

Euroopan velvollisuus on estää kuolemat ja auttaa merihädässä olevia. Kuolemien, ihmiskaupan ja salakuljetuksen estämiseksi on kuitenkin vain yksi lääke: ihmissalakuljettajien laivat on käännytettävä takaisin lähtösatamiin ja turvapaikkahakemukset on käsiteltävä Pohjois-Afrikassa tai lähtömaissa, jotta ihmiselämät eivät vaarannu vaarallisella reitillä Välimereltä Eurooppaan. Tämä käytäntö olisi mahdollisesti myös pelastanut pienen pakolaispojan, jonka kuolemasta uutisoidaan ympäri Eurooppaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Esa Niemi

Kuolemat Välimerellä loppuvat muutamassa päivässä kun EU alkaa palauttamaan tarjotusta turvapaikasta kieltäytyneet takaisin YK:n pakolaisleireille.

ISIS menettäisi myös valtavat summat rahaa, joita se käyttää väkivaltakoneistonsa levittämiseen ja kiihdyttämiseen.

EU:n toimet vaarantavat jo maailmanrauhaa ja ajaa Eurooppaakin epävakauden partaalle. Epävakaa Eurooppa on helppo pala Putinille.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Auttamisen resurssit ovat rajalliset, tulijoita nyt määrä x ja jatkossa tällä tyylillä xxxxxx. Ei luulisi olevan nykyteknologialla mahdotonta valvoa Välimerta. Kaikki lautat matkustajineen poimitaan kyytiin ja ei suinkaan niinkuin nyt tuodaan Euroopan puolelle, vaan palautetaan takaisin Afrikan mantereelle asiallisiin leireihin. Viikko kaksi tätä meininkiä, niin lauttailu loppuu! Viesti tuntuu menevän nyt juuri päinvastoin salakuljettajille, tuokaa tänne, me otetaan kaikki!

Toimituksen poiminnat